tr banner
tr Hae jäsenliike   Haku tältä sivustolta    Ilmoitustaulu    Tapahtumakalenteri     Sivukartta     Aloitussivuksi
Etusivu - Ajankohtaista - Ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen yksinyrittäj

Ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen voi nyt saada avustusta 164 kunnan alueella


Yksinyrittäjän ensimmäisen työntekijän palkkaamista tuetaan tämän vuoden alusta lukien 164 kunnan alueella, neuvontalakimies Salla Korhonen Suomen Yrittäjistä kertoo. Tuen saamisen edellytyksiä ovat toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja vähintään 25 tunnin viikoittainen työaika.

Avustuksen määrä on 30 prosenttia palkattavan työntekijän palkkamenoista ensimmäisten 12 kuukauden ajalta ja 15 prosenttia seuraavien 12 kuukauden ajalta. Avustusta on haettava ennen työntekijän työsuhteen alkamista siltä TE-keskukselta, jonka alueella työnantajan kotipaikka sijaitsee. TE-keskus maksaa avustuksen erillisestä hakemuksesta puolivuosittain jälkikäteen.

Avustushakemuksia ja lisätietoja saa TE-keskusten internetsivuilta www.te-keskus.fi.

Hakemuslomakkeita ollaan parhaillaan uudistamassa vastaamaan laajentunutta soveltamisalaa. Internetsivuilla olevat hakemuslomakkeet koskevat vielä ainoastaan viime vuonna avustuksen piirissä olleita seutukuntia, mutta näillä lomakkeilla voi hakea tukea myös uusilta soveltamisalan piiriin tulleilta alueilta ja saada näin hakemuksensa vireille ennen ensimmäisen työntekijän palkkaamista.

Suomen Yrittäjät on koonnut asiasta nettisivuilleen tietopaketin, jossa kerrotaan tarkemmin avustuksen myöntämisen edellytyksestä.

Klikkaa http://www.yrittajat.fi/sy/home.nsf/www/1tyontekija_avustus

http://www.te-keskus.fi